Muusa Clubin Palvelu- ja käyttöehdot
1. Jäsenyys Muusa Clubissa
1.1 Jäsenyyden myöntäminen
Muusa Clubin jäsenyys on henkilökohtainen. Jäseneksi voi liittyä täyttämällä sähköisen liittymislomakkeen ja hyväksymällä nämä käyttöehdot. Jäsenyys tulee voimaan heti jäsenmaksun suorittamisen jälkeen.
1.2 Jäsenyyden voimassaolo ja irtisanominen
Jäsenyys on voimassa toistaiseksi, mutta jäsenellä on oikeus irtisanoa jäsenyys milloin tahansa kirjallisesti ilmoittamalla Muusa Clubille alustan peruutustoiminnon avulla. Mikäli jäsen irtisanoo jäsenyyden, hän ei ole oikeutettu takaisinmaksuun maksetuista jäsenmaksuista, ellei lain mukaan ole toisin säädetty.
Muusa Club pidättää oikeuden evätä jäsenyyden perustellusta syystä (esimerkiksi aiempi epäasiallinen käytös tapahtumissa).
2. Tapahtumat ja peruutusehdot
2.1 Maksulliset tapahtumat
Muusa Club tarjoaa jäsenilleen pääsyn maksullisiin tapahtumiin, kuten seminaareihin, työpajoihin ja koulutuksiin. Jäsen voi ilmoittautua maksullisiin tapahtumiin ja maksaa ilmoitetun osallistumismaksun etukäteen.
2.2 Peruutusehdot
Mikäli jäsen ei voi osallistua maksulliseen tapahtumaan, peruutus tulee tehdä viimeistään 14 päivää ennen tapahtuman alkua. Tällöin maksu voidaan palauttaa täysimääräisesti. Mikäli peruutusta ei tehdä 14 päivää ennen tapahtumaa, maksua ei palauteta.
Muusa Club pidättää oikeuden muuttaa peruutusehtojaan. Muutokset eivät kuitenkaan vaikuta jo tehtyihin maksuihin tai ilmoittautumisiin, jotka on tehty ennen muutosten voimaantuloa.
2.3 Muusa Clubin oikeudet muuttaa tapahtumia
Muusa Club pidättää oikeuden muuttaa tapahtumien aikatauluja ja sisältöjä tai peruuttaa tapahtumia milloin vain. Mikäli tapahtuma peruutetaan Muusa Clubin toimesta, jäsenelle palautetaan maksettu osallistumismaksu.
3. Webinaarit ja Masterclassit
3.1 Webinaarit ja Masterclassit
Muusa Club tarjoaa jäsenilleen pääsyn maksuttomiin ja maksullisiin webinaareihin ja masterclasseihin. Nämä voivat käsitellä yrittäjyyttä, liiketoiminnan kehittämistä ja muita ajankohtaisia aiheita. Muusa Club pidättää oikeuden muuttaa webinaarien aikatauluja ja sisältöjä.
3.2 Osallistuminen ja tallenteet
Jäsenellä on oikeus osallistua webinaareihin ja masterclasseihin jäsenyyttä vastaan. Tallenteet saattavat olla saatavilla jälkeenpäin, mutta niiden jakelu ja saatavuus määräytyvät Muusa Clubin käytäntöjen mukaan. Ensisijaisesti webinaareja ja masterclasseja tai niiden tallenteita ei saa tallentaa, jakaa tai käyttää muualla kuin Muusa Clubin määrittelemällä alustalla ellei toisin ilmoiteta.
4. Maksut ja hyvitykset
4.1 Maksaminen
Jäsen maksaa Muusa Clubin palveluista, tapahtumista ja jäsenmaksuista etukäteen. Muusa Club voi muuttaa palveluiden ja tapahtumien hintoja, mutta hinnanmuutokset eivät vaikuta jo maksettuihin maksuihin.
4.2 Maksujen veloittaminen
Jäsenyyden maksut veloitetaan automaattisesti seuraavien aikavälien mukaan:
- Kuukausijäsenyys: Maksu veloitetaan automaattisesti joka kuukausi.
- Kolmen kuukauden jäsenyys: Maksu veloitetaan automaattisesti kolmen kuukauden välein.
- Vuosijäsenyys: Maksu veloitetaan automaattisesti kerran vuodessa.
Jäsenyyksien maksu veloitetaan aina automaattisesti, kunnes jäsen peruuttaa jäsenyyden. Peruutus ei vaikuta jo maksettuihin maksuihin, ja jäsen voi käyttää jäsenyyden etuja maksetun jakson loppuun saakka.
4.3 Jäsenyyden hyvitykset
Jo maksettua jäsenmaksua ei hyvitetä, eikä jäsenyyttä voi peruuttaa kesken jäsenkauden saadakseen hyvitystä. Jäsenyyden peruutus ei oikeuta maksun palautukseen, mutta jäsen voi edelleen käyttää palveluja ja etuja maksamansa jäsenkauden loppuun saakka.
4.4 Erityistilanteet ja poikkeukset
Muusa Club voi harkintansa mukaan myöntää palautuksia tai hyvityksiä erityistilanteissa, kuten sairastapauksissa tai force majeure -tilanteissa. Tällöin jäsenen tulee toimittaa tarvittavat todisteet (esim. lääkärintodistus) ja ottaa yhteyttä Muusa Clubiin hyvityksen neuvottelemiseksi.
5. Tietosuoja
5.1 Henkilötietojen käsittely
Muusa Club käsittelee jäsentensä henkilötietoja luottamuksellisesti ja vain siinä laajuudessa, mikä on tarpeen palveluiden tarjoamiseksi. Jäsenen tiedot voivat sisältää nimiä, yhteystietoja, maksutietoja ja muita jäsenyyteen liittyviä tietoja.
5.2 Tietosuojaseloste
Muusa Club noudattaa voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä ja käsittelee jäsentensä henkilötietoja tietosuojaselosteensa mukaisesti. Tietosuojaselosteessa kerrotaan tarkemmin, kuinka jäsenten tietoja käsitellään, säilytetään ja suojataan. Tietosuojaselosteen voi lukea Muusa Clubin verkkosivuilta.
6. Käyttäytyminen ja vastuu
6.1 Hyväksyttävä käyttäytyminen
Jäsen sitoutuu käyttäytymään Muusa Clubin tapahtumissa ja verkkopalveluissa asiallisesti ja kunnioittavasti muita jäseniä, tapahtumien järjestäjiä ja henkilökuntaa kohtaan.
Epäasiallisesta käytöksestä voi seurata huomautus, määräaikainen porttikielto tai jäsenyyden päättäminen Muusa Clubin harkinnan mukaan.
6.2 Vastuu palveluiden käytöstä
Jäsen on vastuussa siitä, että hän käyttää Muusa Clubin tarjoamia palveluja vain laillisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Muusa Club ei ole vastuussa jäsenen käyttäytymisestä eikä ole vastuussa ulkopuolisten tahojen toimista, jotka vaikuttavat palvelun käyttöön.
7. Immateriaalioikeudet
Kaikki Muusa Clubin verkkosivustoilla ja palveluissa julkaistava aineisto, mukaan lukien Muusa Clubin itse tuottama sekä käyttäjien tai muiden kolmansien osapuolien tuottama sisältö, on suojattu tekijänoikeuslain, tavaramerkkilain ja muiden sovellettavien immateriaalioikeuksien nojalla. Muusa Clubin tuottamaan aineistoon liittyvät immateriaalioikeudet kuuluvat yksinomaan Muusa Clubille. Käyttäjien ja kolmansien osapuolien tuottamaan aineistoon liittyvät oikeudet kuuluvat kyseisille tahoille, ellei toisin ole sovittu. Aineistoa ei saa käyttää, kopioida, muokata, levittää tai julkaista ilman kyseisen oikeudenhaltijan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta, ellei pakottava lainsäädäntö toisin määrää.
8. Ehtojen muutokset
Muusa Club pidättää oikeuden muuttaa näitä käyttöehtoja ja jäsenyysehtoja. Kaikki muutokset astuvat voimaan, kun ne on julkaistu Muusa Clubin verkkosivuilla. Jäsenet saavat tiedon muutoksista, ja jatkamalla palvelun käyttöä jäsen hyväksyy uudet ehdot.
Mikäli jäsen ei hyväksy uusia ehtoja, hänellä on oikeus irtisanoa jäsenyys ilman irtisanomisaikaa ilmoittamalla siitä kirjallisesti Muusa Clubille ennen muutosten voimaantuloa.
9. Vastuunrajoitus
Muusa Club tarjoaa palvelut ja sisällöt ”sellaisina kuin ne ovat” ilman suoria tai epäsuoria takuita, kuten takuita palveluiden toimivuudesta, virheettömyydestä tai soveltuvuudesta tiettyyn tarkoitukseen. Muusa Club ei vastaa palveluiden saatavuudesta, keskeytyksistä tai teknisistä ongelmista. Muusa Club ei vastaa suorista tai välillisistä vahingoista, kuten menetetyistä tuloista, liiketoiminnan keskeytymisestä tai tietojen menetyksestä, jotka johtuvat palveluiden käytöstä tai käyttökatkoista, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Muusa Club ei vastaa kolmansien osapuolien tai käyttäjien tuottamasta sisällöstä eikä niiden mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Muusa Club pidättää oikeuden muuttaa, keskeyttää tai lopettaa palvelun ilman ennakkoilmoitusta, eikä vastaa tästä aiheutuvista vahingoista. Mikäli pakottava lainsäädäntö edellyttää korvausvastuuta, Muusa Clubin vastuu rajoittuu enintään siihen määrään, jonka käyttäjä on maksanut palvelusta viimeisen kuuden (6) kuukauden aikana.
10. Sovellettava laki ja riitojen ratkaisu
10.1 Sovellettava laki
Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia.
10.2 Riitojen ratkaisu
Mahdolliset riidat pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvotteluteitse. Mikäli riitaa ei voida ratkaista neuvotteluin, riita ratkaistaan nopeutetussa välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarissa Helsingissä.
